Tervehdys talvilomien aikaan 2020!

Karkun evankelinen opistoRehtorin mietteitä

Alkutalvi 2020 jää muistoihin ennätyslämpimänä: ei lunta eikä pakkasta suurimmassa osassa Suomea. Ei myöskään täällä Karkussa, jossa tähän mennessä joka vuosi on saatu nauttia hyvistä hiihtokeleistä ja lumileikeistä.  Talviloma on kuitenkin edessä, mikä tekee hyvää kaikille puurtajille, sekä opiskelijoille että työntekijöille. Opiskelijat lähtevät kotiin ja tilalle tulee talviloman viettäjiä. Ensin on perheiden hiihtolomaleiri, sitten akvarellikurssi ja senioreiden lomapäivät. Toivomme leireille … Read More

Hyvää uutta vuotta 2020 opistolta!

Karkun evankelinen opistoRehtorin mietteitä

Vuosi 2020 on alkanut opistolla tehokkaasti ja iloisesti. Vuosi vaihtui jälleen kerran Riemumessun sanoin ja sävelin. Opiston vuodenvaihteenpäiville kokoontuneet 150 nuorta ja messuun saapunut vanhempikin väki saivat polvistua ensin yhdessä Herran pöytään ja sitten kajauttaa jo tuttuun tapaan yhdessä opiston pihalla Jumala ompi linnamme –virren.  Seuraavana pyhänä ja loppiaismaanantaina messuun saapuvista moni hieraisi silmiään: pääoven vierestä alkoi iso kaivuutyömaa ja … Read More

Opiston syyslukukausi on loppusuoralla

Karkun evankelinen opistoRehtorin mietteitä

11.12.2019 Sastamalassa Jo ensi keskiviikkona vietetään joulujuhlaa. Eräs joululomaa odottavista on Viivi Välimäki. Hän opiskelee Karkun evankelisen opiston lukion ensimmäisellä luokalla. Viivi on tyytyväinen kuluneeseen syksyyn. –          Joka tunnille on voinut mennä ilman pelkoa ja huolta. Opettajat ovat pitäneet kaiken hienosti koossa. Pian alkava joululoma tuntuu hyvältä. –          Aion tanssia ja suunnitella tansseja lapsille. Sitten syön vihreitä kuulia ja katson joulusarjoja. Joulun … Read More

Karkku on minulle kuin toinen koti

Karkun evankelinen opistoRehtorin mietteitä

20.9.2019 Sastamalassa Elvira Nganou on 16-vuotias lukiolainen Karkun evankeliselta opistolta. Hän on tänä syksynä aloittanut toisen opintovuotensa lukiossa, mutta Karkku on hänelle tuttu paikka pitkältä ajalta. ”Karkku on minulle kuin toinen koti. Olen käynyt täällä riparin ja monia leirejä. Lukio on aika kiva jatko tälle kaikelle.” Elviran hymyilevälle olemukselle on syynsä. ”Tykkään opiskella täällä. Aamut saamme aloittaa hartaudella ja päivällä voi … Read More

Eräpolku Raamattuun nuorisotyötä tekeville 28.9.–3.10.2020

Karkun evankelinen opistoAjankohtaista

Eräpolku Raamattuun – toiminnallinen nuorisotyön johtajuuskoulutus 28.9.–3.10.2020 Karkun evankelisella opistolla Raamatussa Jumala kohtaa ihmisen usein luonnon keskellä: erämaassa, vuorella, luolassa, järvellä – paikoissa ja tilanteissa, joita ihminen ei pysty hallitsemaan tai muokkaamaan. Jeesus opetti opetuslapsiaan luonnon keskellä ja kulki heidän kanssaan eräpoluilla jakaen matkojen vaarat ja väsymyksen. Opetuslapset joutuivat usein astumaan Jeesuksen johdolla myös oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Nuoret elävät valtavassa … Read More