Teologin ikkuna

 

Helatorstain saarna Tampereella  13.5.2010 Matti Rusama

(netissä http://www.sley.fi/mediakirjasto/2364/korotettu-herra)

 KESÄN ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Kysyin oppilailtani, mitä helatorstai tuo mieleen: eräs vastasi  - se on aina ollut minulle kesän ensimmäinen päivä.

Helatorstai on meille kristityille ilon juhla. Jeesus on noussut kaiken pahan vallan voitettuaan taivaaseen ja istuu nyt Isän Jumalan oikealla puolella. Hän ei lähtenyt mennäkseen pois vaan tullakseen kerran takaisin kunniassa.

40 PÄIVÄÄ puhetta Jumalan valtakunnasta

Pääsiäisen tapahtumien jälkeen Jeesus näyttäytyi opetuslapsille 40 päivän ajan – mistä hän puhui.

3. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.

Jeesus opetti myös aivan elämäntyönsä alkuvaiheessa Jumalan valtakunnasta
. Näillä sanoilla Jeesus aloitti julkisen toiminnan: tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle Matt. 4:17. Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle." - ja näihin sanoihin Hän päättää 40 päivän jakson ennen taivaaseen astumistaan – ja


KAUNIS LÄHTÖ

Luuk 24:Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. 51. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. 52. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. 53. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Luukas maalaa eteemme kauniin kuvan Jeesuksen taivaaseen astumisesta. Jeesus on kohottanut kätensä siunatakseen omiansa ja vielä siunatessaan, kädet sivulle ojennettuina hän erkanee kohti taivasta. Jeesusken lähtö oli kaunis. Olet ehkä joskus kuullut sanottavan, että jonkun ihmisen lähtöhetki oli kaunis hetki. Läheinen on kuollut ja haluamme tietää tapahtuiko lähto rauhallisesti, mitkä olivat ehkä viimeiset sanat. Viimeisillä sanoilla on erityinen painoarvo.

Yllättävää on, että Jeesuksen lähetyskäskyä edeltää moitteen sanat. Suorastaan kohtuuttoman ankarat. Onhan nyt eron heti käsillä, Jeesus on siirtymässä Isän luokse, entinen yhteys Jeesukseen ei enää ole mahdollinen. Miten me toimimme eron hetkellä, emmekö puhu kauniisti, emmekö kättele tai halaa lähimmäistämme, silloin kun edessä on pitkä ero.

Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena

Jeesus moittii opetuslasten epäuskoa ja sydämen kovuutta. Aivan kuin juuri opetuslasten olisi ollut kaikista vaikeinta uskoa ylösnousemuksen todellisuutta, heidän, jotka olivat yllin kyllin saaneet nauttia Jeesuksen hyvyyttä ja ihmisrakkautta.

MOITE EPÄUSKOSTA – MOITE MEILLE

Hyvä ystävä, voimme olla surullisen varmoja, että Jeesus sanoisi nämä aivan samat sanat meillekin. Hän on tarkoittanut tämän ankaran nuhteen meille. Epäusko ja sydämen kovuus. Nämä ovat molemmat syntejä, jotka johtavat eroon Jumalasta. ja molemmat ovat syntejä, joita ei lähimmäisemme välttämättä näe. Nämä synnit voimme kokonaan kätkeä. Kohteliaalla ja ystävällisellä käytöksellä, siivosyntisellä elämällä voimme antaa itsestämme hurskaan kuvan lähimmäisellemme, mutta Jumala näkee sydämeen. Hän tietää, että epäilemme, että erehdymme, että ajattelemme ja sanomme pahasti.

JEESUS MENI TAIVAASEEN TULLAKSEEN TAKAISIN – YLIPAPPI

Olen saanut tämän kevään aikana tutustua 1 Mooseksenkirjaan. On ollut aivan upea löytöretki pohtia pienellä porukalla alkukertomuksia.

Luvussa 14 on ensimmäinen Raamatun kuvaama sota. Aabrahamin mahtavuudesta kertoo, että hän kokosi omista palvelijoistaan 318 hengen sotilasosaston. Voitokkaassa taistelussa Aabraham vapauttaa vangitun veljenpoikansa. Taistelun jälkeen Saalemin kuningas Melkisedek siunaa Aabrahamin. Melkisedk oli ylipappi, joka palveli elävää Jumalaa pakanallisen maan keskellä. Tästä salaperäisestä hahmosta on Vanhassa testamentissa vain yksi maininta luetun lisäksi. Psalmi 110: 4. Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." Tämä Kristukseen viittaava profetia kertoo mielle, että Jeesuksen pappeus ei ollut Aaronin suvun pappeutta, josta myöhemmin Israelin papit periytyivät. Ylipappi oli kansassa ainoa, joka sovituspäivänä saattoi mennä kaikkeinpyhimpään sovittamaan (hyvittämään) kaikki omat ja kansan synnit. Tässä mielessä Jeesuksen pappeus muistuttaa Aaronin pappeutta. Myös heprealaiskirjeessä puhutaan Melkisedekistä. Jeesuksen pappeus on suurempaa ja korkea-arvoisempaa kuin Aaronista periytyvien pappien, se on Melkisedekin pappeutta. Jeesuksen pappeus ei pääty. Hän on ylipappina iankaikkisesti. Jeesus on myös kuningas. Hän on sekä Aabrahamin, että Daavidin poika. Tämä käy ilmi Matteuksen evankeliumista.


MITÄ TE SIINÄ KATSOTTE – TEHKÄÄ NIIN KUIN JEESUS ON KÄSKENYT

11. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."


KOSKA JEESUS TULEE

11. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."

Koska Jeesus tulee? Päivää emme tiedä. Tiedämme kuitenkin, että se tapahtuu pian ja vasta sitten, kun evankeliumi, sanoma Jeesuksesta on viety kaikkeen maailmaan. Matt 24: 14. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu. Tämän tehtävän Jeesus antoi apostoleille ja tämä on meidän tärkein tehtävämme, kertoaa Jeesuksesta, kertoa toivosta ja pelastuksesta Hänessä.

LÄHETYSTYÖ

Lähetystyö on Jeesuksen käsky, joka sitoo meitä.
Meidän on oltava avoimia ulop

VOIMA

Jeesus kehotttaa opetuslapsia pysymäään Jerusalemin kaupungissa, kunnes Hän lähettäisi voiman korkeudesta. Jeesus tarkoittaa Pyhää Henkeä. Jeesus sanoo, että on hyödyllistä, että hän menee pois, jotta Pyhä Henki voi tulla. Inhimillisesti usko tämän päivän teknistyneessä maailmassa on mahdotonta. Se oli mahdotonta jo Jeesuksen aikana, mutta se mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista. Pyhän Hengen tähden mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Jumalasta luopunut ihminen voi löytää elävän Jumalan, Pyhä Henki kirkastaa Raamatusta meille Jeesusta. Ilman Pyhää Henkeä me olisimme maailmassa ilman toivoa, mutta nyt Pyhä Henki tuo meille kaikki taivaan aarteet ja tämä meidän toinen puolustajamme varjelee meidät uskossa.

Jumala ei ole jättänyt meitä yksin vaan häneen luottaen saamme iloita aivan niin kuin opetuslapset iloitsivat Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. 53. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

PYHÄ HENKI

Kristus on noussut taivaaseen. Hän istuu Isän oikealla puolella, mutta on läsnä. Hän on läsnä Pyhän Henkensä kautta, jonka me kristityt saimme aivan niin kuin Jeesus lupasi. Lähetystyö on mennyt eteenpäin, kristillisiä kirkkoja on kaikissa maanosissa kaikissa maissa.

Luettu Markuksen evankeliumin kohta kertoo Jeesuksen taivaaseen astumisesta ja se kertoo lähetyskäskystä, jonka Jeesus antoi opetuslapsille. Jeesus on kiteyttänyt pelastuksen aivan lyhyeen: joka uskoo ja kastetaan se, pelastuu. oi miten yksinkertainen ohje ja miten paljon on pelissä, pelissä on koko elämä ajassa ja iankaikkisuudessa. Miten vaikeaksi ihminen on usein tehnyt Jumalan suorat tiet. Pelastus on Jeesuksen yhteydessä olemista.


Jeesuksen tarkoitus ei varmasti ole pahoittaa opetuslasten mieltä, Hänen tarkoituksenaan on kehottaa totuuteen ja muistuttaa totuudesta. Totuus voi joskus sattua, mutta Jumalan totuus nousee aina rakkaudesta. Nuhtelunkin takana on sen Jumalan rakkaus, joka meidän tähtemme vuodatti viattoman kalliin verensä. Viimeinen sana ei ole Jeesuksella nuhde, viimeinen sana on pelastuksen sana ja sana siitä, mitkä tunnusmerkit seuraavat opetuslapsia.

"Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

Jeesus puhui totta. Juuri näin tapahtui opetuslasten elämässä. Jeesus nousi taivaaseen, Pyhä Henki laskeutui heidän päälleen ja voimalliset merkit seurasivat kaikkialla siellä, missä Jumalan valtakuntaa julistettiin. Näistä tapahtumista meille kerrotaan erityisesti Apostolien teoissa.

Olen joskus miettinyt, onko ihmeiden aika jo ohi. Tartummeko me käärmeisiin tai juommeko myrkkyä ilman, että se vahingoittaisi meitä? Parannammeko me sairaita? Onko tämä lupaus tarkoitettu meillekin?

Kun näitä ajattelen, väistämättä tulee mieleeni ajatus, että me valitettavan usein olemme sokeita Jumalan toiminnalle.

Matteuksen evankeliumiin tallennettu lähetyskäsky korostaa Jeesuksen lupausta olla omiensa kanssa maailman loppuun asti. Ajattelen, että nyt Markuksen evankeliumiin tallennetut sanat korostavat lähetyskäskyä toisesta näkökulmasta – ehkä vaikeasti ymmärrettävätkin sanat - kertovat meille ennen kaikkea sen, että Jeesuksen voima on kanssamme. Ajatelkaa ystävät mitä Raamattu, tästä valtavasta voimasta todistaa:

1 Kor 1: Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 19. Onhan kirjoitettu:

2 Tim. 1: 8. Älä siis häpeä todistaa Herrastamme äläkä häpeä minua, joka olen hänen takiaan vangittuna, vaan kärsi sinäkin vaivaa evankeliumin vuoksi. Siihen saat voimaa Jumalalta.

Ef. 3: 20. Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, 21. olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.  

1 Kor 15: 10. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.

Jumalan voima toimii elämässämme, koska meille on annettu Puolustajaksi Pyhä Henki. Jumala tekee kauttamme työtä missä ja milloin parhaaksi näkee. Meidän on suostuttava Jumalan aikatauluihin ja Hänen suunnitelmiinsa-

Jer 29: 11. Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon

 Rukoilemme Isä meidän rukouksessa aina uudestaan ja uudestaan – tapahtukoon sinun tahtosi. Tämän saamme tehdä luottamuksessa siihen, että Jumala johdattaa meidän elämäämme, Hän tietää paremmin, Hän rakastaa enemmän.



Fil 2: 6. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen 7. vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, 8. hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. 9. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. 10. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, 11. ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

Jeesus oli kuuliainen loppuun saakka. Hän taipui Isän Jumalan tahtoon mielellään, vaikka tuo tie oli ristin ja kärsimyksen tie. Me saamme kulkea Herramme jalanjäljissä hänen askelissaan. Jeesuksen taivaaseen astuminen kertoo meille jotain siitä, miten onnellinen tulevaisuus on jokaisella Jeesuksen omalla. Raamattu sanoo, että Jeesus on noussut esikoisena kuoloon nukkuneista.

Kol 1:18. Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.

1 Kor 15: 20. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. 21. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. 22. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, 23. jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee.

Myös sinä saat kerran elää todeksi ruumiin ylösnousemisen. Sinä saat päästä taivaaseen Isän Jumalan luokse. Sinä saat vapautuksen kaikista elämäsi ahdistuksista, huolista ja murheista. Ihana ajatella tässä monella tavalla kärsimyksen maailmassa, että me olemme matkalla kotiin Jumalan lasten riemusaatossa.